tiistai 2. syyskuuta 2008

BARCASSA !!!

Heeeeeiiii

kiitos kaikille karsivallisille ihmisille, ja pahoittelut etta kirjoittaminen on totaalisen jaanyt... mutta siis nyt, ennemmin tahi myohemmin viimeiset paivitykset ja kuvataltioinnit barcasta :D alusta siis selvitty, kamppa ja kaikki muut perusmukavuudet loytyy.

eli sielun ja ruumiin voimissa taalla ollaan, hannu on painanut duunia jo pari kk, tea aloitti tyot EILEN. huuuh, rankkaa neljan kk tauon jalkeen ;) ei vaan, ihan mukava paasta aloittamaan tama tyoelamakin jostain. eli logistiikka assarin pesti aukesi multikansallisessa kemiallisen alan firmassa. palkka on kohtuullisen hyva espanjalaiseen palkkatasoon nahden, itse firmasta tulee itse asiassa vahan ensimmainen varsinainen tyopaikkani Lainapeite mieleen.. hieman kauempana keskustasta hieman vaikeampien kulkuyhteyksien paassa, onneksi kimppakyyti kuitenkin hoitui :) kyseessa on aitiyslomasijaisuus, 6 kk. eli vaihtoa on jossain vaiheessa tiedossa, katotaan jos lahempaa sais vastaavaa duunia niin ehka aikaisemminkin. well see. mutta jostain alkuun on aina ihanaa paasta! ja espanjaa tulee hopotettya paivittain, hyvahyva!

Vieraitakin on jo käynyt useampiakin meitä katsomassa. Tällä hetkellä kylässä on Matti, Hanna sekä Siiri-tyttö, Otso jäi Lentsun ja Sulon kanssa Forssaan. Aloitettiin käymään läheisellä kuntosalillakin, ah.. siellä pääsee myös uimaan ja hieroviin vesisuihkuihin ja poreisiin. Ja vielä pari faktaa Espanjasta. Juustohöylät ovat täällä harvinaisia, perunankuorimisveitsissä on jostain syystä teräosa käännetty 90 astetta, jolla saadaa leikkaaminen hankalammaksi ja vaarallisemmaksi :) Kummatkin on kuitenkin jo saatu ostettua ihan normaaliversioina. Kerrostalossa on meillä oma vesivaraaja, joten vaatteiden pesun jälkeen voi tulla kylmä suihku. Lounaan hintaan (alle 9 e) sisältyy yleensä puolisen pulloa viiniä. Hommattiin mummokärry, jolla tuodaan ruoat kaupasta ;)


Kuva Tibidabon eli korkean vuoren huipulta. Ylhäällä on vanha huvipuisto, sekä temppeli ja taustalla näkyy Barcelona.


Ensimmäiset vieraat Jyri ja Minna. Tulivat ja menivät tätä kautta kun kävivät Portugalissa festareilla. Taustalla näkyy Barcan Magic Fountain suihkulähde, jossa siis neljänä iltana viikossa musiikin tahtiin toimiva suihkulähdeshow valoefekteineen.


Fiesta Mayor de Gracia, eli yhdessä Barcan kaupunginosassa oli suuret juhlat ja monet kadut oli koristeltu ja oli paljon kaikenlaista ohjelmaa paraateista lähtien viikon ajan.

maanantai 30. kesäkuuta 2008

Dominikaaninen Tasavalta - Santo Domingo, Bavaro

Melkein viimeisia paivityksia viedaan! Viimeista paivaa siis Santo Domingossa, illalla klo 19.55 lahtee kone kohti Barcelonaa. Wow, ihanaa sekaista tunnetta, olis talla reissulla voinut olla vaikka viela pidempaakin! Nyt ollaan ahkerasti katottu eri kamppavaihtoehtoja Barcasta, ja hyvalta nayttaa, vaihtoehtoja on aikasta paljon. Taytyy heti huomenna yrittaa menna katsomaan niita, saavutaan catalonian territoriaan n.klo 15.00..

mutta siis. vahan juttua ensin dominikaanisesta, ajateltiin paivittaa tata viela enemman sitten barcasta kasin (nyt halutaan ehtia viela paikallisille markkinoille, tuhlaamaan viimeiset pesot ;). Ekana viikonloppuna nahtiin heti Tean kaveria, kaytiin ulkona baareilemassa ja muutenkin tutustuttiin kaupungin vanhempaan alueeseen, Zona Colonialiin. Otimme sielta myos majoituksen, paikkaa kehuttiin sijaintinsa, nahtavyyksien ja paikallisen torielaman puolesta. Aitoja tauluja, muistoesineita, koruja yms yms voi loytaa joka puolelta. Kaupunkina paikka on aika turvallinen, taksien kanssa vaan saa keskustella hinnoista hyvin, etta valttyisi maksamasta ylihintaa.

Vietimme siis pari paivaa keskustassa ja sitten lahdimme rantakohteeseen, Bavaroon, joka sijaitsi neljan-viiden tunnin bussimatkan paassa ita-rannikolla (Karibian ja Atlantin valtameren kohtaamispaikka). Loysimme netista superhyvan tarjouksen All inclusive hotelliin (5 tahtea, puolen h paassa Bavarosta, Uvero Alto tarkasti ottaen) jonka varasimme paivaa ennen sinne lahtoa, ja maksoimme kys. huoneesta 70 dollaria per yo. Hintaan sisaltyivat kaikki juomingit, ruoat kolme krt paivassa, aktiviteetit ja muut viihdykkeet uima-altaalla, iltaohjelmat jne. Paikka oli ihan meren rannalla, joten kylla siella kolme paivaa viitsi lokotella! Otimme osaa pariin iltaohjelmaan siella, ja voitimme Ideal Couple (taydellinen pari)-palkinnon toisena iltana :D Taitoja testattiin tansseilla ja "laulu"taidoilla.. Hahaa, hauskaa oli!

Henkilosto oli mukavaa ja huolehti viihtymisestamme, ainut vaan mita kommentteja kuuli muilta all inclusive konkareilta, oli etta ovat tottuneet viela parempaan palveluun ja ylellisyyteen kuin mita tuolla sai. Mutta meille se oli ensi all inclusive kokemuksena aivan riittava :) sielta menimme itse Bavaroon viela pariksi yoksi ja tapasimme kaverin kaverin kaverin, (paikallinen tytto joka oli muuttanut sinne toihin), han otti meidat todella hyvin vastaan, naytti paikkoja ja kertoi paikallisesta kulttuurista ym. Kavimme siistissa luolaan tehdyssa lounge tyylisessa menopaikassa, ja tuli tanssittua myos merengueta ja bachataakin, joka on paikallista country musiikkia. Itse rannalla ja hotellin uima-altaallakin tuli vietettya aikaa. Taalla ihmiset ovat kylla yleisesti todella ystavallisia, vaikka hankaan ei tuntenut meita entuudestaan. Tosin itse asiakaspalvelua, ihan sama melkein missa, ihmiset voisivat silti harjoitella enemman. taalla pitaa huutaa etta saa aanensa kuuluviin ;)

Palasimme paakaupunkiin Santo Domingoon viela viimeiseksi viikonlopuksi, suunnitelmana oli lahtea paremmin viela tapaamaan Tean kaveria ja hanen ystaviaan ja viettamaan iltaa paikalliseen tyyliin. Yllattaen tamakin kaveri rakastaa elektronista musiikkia, joten hengailupaikat olivat sen suuntaisia. Lisaksi kaytiin myos privat klubilla (casa de espana, samana iltana kun Espanja voitti jalkapallon mestaruuden) jonne vaaditaan jasenkortit. Juhlinta oli siis a la España! :)


Costa Ricassa kaytiin katsomassa aktiivista Arenal tulivuorta. Illalla voi nahda hyvin kuinka laavaa valuu pitkin vuoren rinnetta. Vain muutamaa paivaa aikaisemmin alue oli evakuoitu varotoimenpiteena kun tulivuori oli ollut ehka hieman liiankin aktiivinen.


Arenalin lahella paastiin taas ratsastamaan. Kavimme hevosilla katsomassa 60 metrista vesiputousta ja uimme putouksen alla kylmassa vedessa, hyrr..



Uintia vesiputouksella, La fortuna, Costa Rica


Yksi hienoista sammakoista Costa Ricassa


All inclusive resortissa oli kivaa. Kaikki ruoat ja juomat sisaltyi hintaan ja ihmiset oli mukavia.


Voitettiin Ideal Couple iltaohjelma ja saatiin kuoharia ja paikallista hyvaa rommia


Santo Domingossa kaytiin laukkakisoissa ja kerran jopa voitettiin 20 centtia kun tiedettiin voittaja :)

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Playa Hermosassa (Costa Rica) ja kuvapaivityksia myos Viñalesista (Cuba)

Jeee. viimeisia paivia viedaan Playa Hermosaza turtles leirilla, ihanaa vaihtaa kohta alkeellisesta mokki elamasta ihmisten pariin! Ja tosiaan tahan meneas emme ole onnistuneet nakemaan aikuista kilpikonnaa saati sitten kilpikonnan poikasia, koska ensimmaiset poikaset kuoriutuvat taalla vasta heinakuussa! Kavi vahan huono tuuri, mutta koska kausi on tosiaan vasta aluillaan, tama riski oli tiedossa… Just suunniteltiin, etta taytyy menna vierailemaan jonnekin toisaalle oikeaan aikaan, jolloin varmasti nakisimme niita poikasia. Ja noiden isojen kilpparien kohdalla on kyse ihan tuurista, sattuuko sita itse olemaan juuri partiointi vuorossa kun kilppari ryomii munimaan rannalle.. no, ollaan ainakin loydetty pesia rannoilta ja nahty aikuisten kilpparien jalkia seka saatu auttaa munien kaivamisessa rannalta ja taas niiden siirtamisessa turvaan Refugioon eli leirinta alueelle. Ihan hienoa tyota ollut sekin ja paljon ollaan saatu myos tietoa kilpikonnista, niiden eri lajeista, kayttaytymisesta ym. Ihmiset ovat olleet leirilla myos mukavia, ainut mika vain puuttuu ovat toiset vapaaehtoistyontekijat! Olemme siis ainoat, ja yksi painavin syy siihen on se, etta meilla ei ole sahkoja ja muutenkin alkeelliset olot. Vain noin neljan km paassa on nim vastaava leiri alue, Punta Mala, samalla rannalla (Playa Hermosa), josta loytyy sahkot, tv:t, mukavat huoneet etc.. itse asiassa meidan mukana ensimmaiset pari kolme pvaa oli yksi Kanadalainen kundi, mutta silla tuli yht akkia joku hata lahtea kotiin, kun vapaita lentoja ei sinne kuulemma ollut parin vkon sateella kuin tama yksi.. hmm. Mikakohan lienee totuus! Noh, suomalaisella sisulla selviaa aina! ;)
Muita aktiviteetteja mita olemme tehneet on ollut tulevan perhospuiston siivous (=raivaus palmujen tiputtamista kookoshedelmista ja lehdista, puiden harvennus, haravointi), luonnospuiston polkujen raivaus, auttaminen pienissa rakennusprojekteissa ja ruoan laittamisessa, rantojen siivousta (roskien/pullojen keraysta) seka kilpikonnien munien kehittymispaikan laittoa ja kohennusta. Ainiin, ja Hannu kokeili surffausta yhden paikallisen tyontekijan laudalla, aika hienosti meni! (=mita nyt rinta oli raukalla hieman ruvella sen laudalla melomisen jaljilta ;) Kaytiin myos vieressa olevalla joella veneella ja nahtiin krokotiileja ja niiden poikasia (jotain poikasia sentaan! :) Tealle yksi toinen tyontekija opetti kasikorujen tekoa, itse kun oli siina jo ihan pro. Ei muuta kuin lankoja ostamaan ja harjottelemaan lisaa!

Ylihuomenna lahdemme kiertamaan pariks paivaa muuallekin Costa Ricaan, otamme suunnan kohti pohjoista, Arenal tulivuoren seutua. Matka sinne kestaa yhteensa noin kuusi tuntia bussilla. Tulivuori on aktiivinen, mika tarkoittaa etta illalla kun hamartaa pystyy nakemaan laavan joka sielta valuu hiljalleen. Se on siis vain aktiivinen, eika vaaraa tulivuoren purkaukselle ole! Lisaksi siella pitaisi olla lahteita, luonnon Hot Spring, ja iso Hot Spa, jonne taytyy menna vierailemaan. Kerrotaan sitten kokemuksia Ulla! :)

Tulivoren jalkeen lahdemme taas kohti seuraavaa, ja viimeista!, kohdetta Dominikaanista Tasavaltaa ensi viikon to 19.6. Siella nahdaan taas Tean yksi kaveri, joten tekemista varmaan taas riittaa :)


Ratsastamassa Viñalesissa (Hannun eka kerta :)
2 kertaa tehtiin paivareissu rannalle Viñalesista.
Pyorareissulla kaytiin katsomassa todella isoa kalliomaalausta. Aiheena Revolution. Kiivettiin myos tuonne ylos, huh..
Kallion kolosta loytyi pienen pieni kaarmeenpoikanen, aikun sootti.
Pyorareissulla tutustuttiin myos paikalliseen sikarifarmariin.
Kaytiin paikallisessa koulussa Viñalesissa.
Hannu ja iiiiso puu
Tea ja punaisena kukkiva puu
Propagandaa on Kuubassa joka kadunkulmassa
Kiivettiin kaksistaan tuonne kuvan keskella olevaan vuoren onkaloon, joka johti noin 100 metria ja tuli toiselta puolelta ulos.
Otettiin kuplataksi havannassa
Playa Hermosan paarakennus, jonka alakerrassa keittio ja ilman seinia oleva olohuone, oleskelutila. Ylakerta on suljettu, koska termiitit ovat tuhonneet osan talon rakenteista, joten nukuimme toisessa rakennuksessa.
Partioimassa rannalla Playa Hermosassa
Paikallinen rapu, noin 15 cm
Meidan yopaikka alakerrassa, WC on sisatiloissa!
Hannu, tuore kookoshedelma ja puustanoukkimisvaline.
Tea ottamassa kookoshedelmaa puusta
Paikallista elaimistoa, skorpioni
Kaytiin vapaapaivana laheisessa Cararan luonnonpuistossa. Kuvassa myrkyllinen alle 5 cm sammakko.
Venematkalla joella. Kuvassa krokotiilin noin 15 cm poikanen.
Playa Hermosan ranta
Kilpikonnan jaljet rannassa ja niiden paassa naaraan tekema pesa, jossa yleensa noin 100 munaa
Pesasta loydetyt munat laitetaan aidattuun munien kehittymispaikkaan turvaan.
Yksi suurimmista liskoista, joita pihalla nakyi, noin 50 cm.


Hannu surffaa ja pysyy jopa pystyssa

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Costa Rica - San Jose, Playa Hermosa (Jaco)

Hola todos! (= Hei kaikki!)

San Josesta lahdimme bussilla kohti Playa Hermosaa, matka sinne kesti kolmisen tuntia. Halpaa bussilla ajoa, liput molemmilta tanne maksoivat yhteensa 6 euroa.

Viidetta paivaa viedaan kilpikonna leirilla Playa Hermosassa (=kaunis ranta, noh, ranta on ehka hieman erilainen mita etukateen voisi kuvitella) mielenkiintoista aikaa! Paikka missa ollaan on aika vanha, hieman kunnostuksen tarpeessa, sahkoja ei ole, juoksevaa vetta kylla, mutta otokoita sitten sitakin enemman.. Ha, mutta ei se mitaan, pienen karaistuksen tarpeessa taidamme olla molemmat (hymio). Eli ranta jossa olemme, on tavallaan aika karua, tummaa hiekkaa, isoja aaltoja ja paljon rannalle kertyneita puun osia ja jopa kokonaisia puita. Tama ilmio tosin johtuu ihmisten tekosista etta puita yleensakin paatyy niin paljon mereen. Surffareiden suosikkipaikka, ja niita merella nakeekin harvasen paiva. Tanaan saatiin kayttaa yksi vapaapv, jonka saamme aina kuuden tyopvn jalkeen (eli kahteen vkoon niita mahtuu kaksi). Lahdimme kaymaan 40 min paassa olevassa luonnonpuistossa Cararassa, hieno suojeltu luonnonalue, nahtiin paikallisia elaimia ja kasvistoa. Sen jalkeen tulimme tanne Jacoon, pikkukaupunki n puolen tunnin paassa Playa Hermosasta, eli jossa leirimme sijaitsee. Jaco on surffaus kaupunki, paapaino turismilla. Nyt kohta lahdemme takaisin kohti leiria, sita ennen taytyy kayda katsastamassa viela yhdet surffaus skabat, joista kuulimme kaverilta, kenen kyydilla paasimme tanne aamulla.

Terkkuja kaikille, kunnossa ollaan! T&H

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Jatkoa Havana ja Viñales (Kuuba), San Jose (Costa Rica)

No niin. paastiin koneen aareen suurista epailyista huolimatta. tosin tama paiva on ollut muutenkin yhta odottelua, ensin Havanan lentokentalla koneen lahtoa ab 2 h ja kolmas tunti Costa Rican jarjeston tyypin puheille paasya (=kilpparien pelastusoperaatio begins). Mutta siis, palataan hieman takaisinpain Kuubaan.

Eli pieni lisays/ korjaus Havanaan, pyorimme alkupaivat aika suppealla alueella, vanhan Havanan puolella, joka oli viimeksi kuvailevamme nakoista ja oloista kaikkine vanhoine hajuineen. siis todella, jos yhtaan eksyi vaarille kujille kauniilta plazoilta, tietaa olevansa vanhan Havanan puolella. No, kokemus opettaa! Uusi puoli eli Vedado oli tosiaan kehittyneempaa ja muutenkin enemman tassa maailmassa mukana, ihan keskustan voisi sanoa olevan jotain noiden kahden valimaastosta. Tosin Mc Donald´seista oli ihan turha haaveilla. Eli siis seuraavalla kerralla voisi suunnata suoraan Vedadoon, ja ottaa yopaikat sielta, jossa olimmekin viimeisen yon ennen Costa Ricaan tuloa. Ravintoloita ja menopaikkoja riittaa, toisaalta vanhalla puolella oli todella idyllisia vanhoja aukioita, ja ihania ravintoloita, joista pystyi loytamaan paikallisen kuubalaisen orkesterin soittamasta.

Viñales on taas asia ihan erikseen. Mahtava luonto, mukavampia ja elaman iloisempia ihmisia kuin Havanassa, ja, elaimia ihan joka paikassa, hevosia, koiria, sikoja, kanoja, kukkoja, vuohia, harkia.. laiduntamassa melkeinpa missa vaan. Tallaista voisi taas ehka kuvitella olevansa viitisen kymmenta vuotta taaksepain suomessa maalla, luontokin muistutti osaltaan suomen luontoa (esim havupuut). Toisaalta vanhoja autoja ja traktoreita, skoottereita oli taallakin, ja hevosilla ja harilla mentiin teilla. Idyllinen pikkukaupunki, ja paa aukiolla oli joka ilta orkesteri soittamassa salsaa, regeattonia, merenguee. Yovyimme casa particularissa, kotimajoituksessa, eli ihmiset ovat kotoaan vuokranneet huoneita. Heille erittain hyva tapa saada tuloa, jos vain yopyjia on kuukaudessa tarpeeksi. Me maksoimme 18 e/yo. Ilmankos kyseisia casoja olikin Viñalesissa enemman kuin yksi.. ja ruoka oli mahtavaa, kotiruokaa paljon perunan tapaisia kasviksia ja hedelmia ja huokeeseen hintaan. Kavimme tutustumassa maisemiin ja nahtavyyksiin polkupyorilla ja hevosilla paivaretkina (villihevosiakin tuli nahtya!) seka kavimme lisaksi kahdella eri saarella, Caye Jutias ja Levisa kahtena eri paivana. Hienot rannat molemmissa, tosin ukkoskuurot haittasivat melkein jokaisena paivana klo 3 pintaan, koska siella on sade/hurrikaanikausi alkamassa. Mutta siis ei mitaan pahempia sadekuuroja kuin Suomessakaan.

Nyt Costa Ricassa San Josessa, huomenna klo 10 am lahto leirille. Ihan hyvalta vaikuttaa, tosin taallakin sadetta varmaan riittaa, kun on talvikausi viela meneillaan. Ja varmaan paastaan nettiin sitten siellakin, noin puolen h matkan paassa on isompi kaupunki, josta mukavuuksia loytyy. Kannykat eivat tosin taalla tunnu toimivan lainkaan, ainakaan viela kumpikaan meista ei ole loytanyt kenttaa (koko maassa on yksi puhelin operaattori, hmm, mielenkiintoista). Etta sellaista taas tahan hetkeen, palaamme siis taas!! Isot halit, t ja h

maanantai 26. toukokuuta 2008

Monterrey, Reynosa, Pachuca, Mexico City (Mexico), Havanna (Cuba)











Yes. Kubassa. Pahoittelut ettei olla paasty paivittamaan blogia. Aina on vaan sattunut niin, etta paikat on ollut suljettu ja nyt Havannassa nettiin paasy on kiven takana. Nyt jouduttiin jonottamaan yli tunti, lisaksi taalla ilmeisesti netti menee kiinni aina klo 17.00.

Monterrey oli iso kaupunki ja hyvin amerikkalaistunut. Jenkeista tulee paljon porukkaa, koska raja on niin lahella. Paljon businesta ja korkealaatuisia kouluja ja yliopistoja. Hieno nahtavyys oli Santa Lucia walk, joka on useamman km pituinen keinotekoinen joki (luokiteltu yhdeksi hienoimmista ihmisen tekemista rakennelmista maailmassa). Cola de Caballo (=hevosen hanta) vesiputouksia kavimme ihailemassa myos, noin 1 h Monterreysta, ja uiskentelemassa sen viileassa vedessa, ohessa myos kuva.

Kolmen tunnin bussimatkan paahan Monterreysta menimme tapaamaan Tean opiskelukaveria Barcelonasta, pitkasta aikaa biletysviikonloppu takana :) Kivaa oli, hankin oli siella tyon ja opiskelun perassa. Reynosasta suuntasimme Mexico Cityyn tapaamaan toista Tean kaveria, vanhaa kamppista myos Barcelonasta. Han asui nyttemmin poikaystavansa kanssa Mexico Cityn liepeilla pienemmassa kaupungissa Pachucassa, jossa vietimmekin puolet ajastamme eli yhteensa 3 paivaa. Aivan ihana vuoriston juurelle kasvanut kaupunki, maisemat olivat hienot ja paastiin yopymaan oikein melkein supisuomalaisessa eramokissakin :) lampotilat hivelivat suomen ilmastoa, koska korkeutta oli yli 3000 m. Lisaksi kavimme katsomassa Meksikon kuuluisaa rauniota Atsteekkien ajoilta, nimelta Teotihuacan. Mielettoman korkeita pyramideja, ohessa kuva (ja korkeus oli..? sorry, ei pysty muistaan!) lahella oli myos vanha kanjoni vesiputouksineen, uskomaton luonnon muovaama vajoama. Uudet hiukset saatiin, (jeee, vanhat olivatkin jo Hieman kulahtaneet!) koska kaverini poikaystava oli ammattikampaaja/parturi ja omisti kys. kaupungissa 4 liiketta. Lisaksi Hannu osti itselleen uuden hienon nahkatakin aikasta halvalla. Kuvia taas ohessa :)

Itse Mexico Cityssa teimme kaupungin kattavan turistibussiajelun ja naimme viela yhta Tean kaveria Barcelonan ajoilta. Mexico City jai taas taakse (kokonsa vuoksi olisi voinut olla kauemminkin kuin kaksi yota, aika pintapuoliseksi jai) mutta siis nain, lennot Kuubaan Havannaan oli jo ostettu, joten taalla ollaan.

Mutta siis huh. Back to the 1950's.... ja tama on maan "paakaupunki"??!! haha, nyt tiedamme, mita oli elaa 50 -luvulla.. ;) kaikki on siis vanhaa ja kulunutta, autoista ja poliisilaitoksista lahtien. Kadut ovat aika likaisia ja rakennusten restauroimista voisi harrastaa ehka enemman. Joten olisiko yksi syy siihen, etta molemmilla on talla hetkella pienehko vatsatauti paalla.. ei nyt mitaan suurempaa, mutta isolla hadalla kaynti n 10 kertaa paivassa alkaa ottaa jo hieman paahan.. mrr. tieda mista tullut, olemme kuitenkin yrittaneet katsoa mita suuhun laitamme. noh, mutta ihme jos yksi vatsatauti ei kahden kk reissuun mahdu.. joten no hata (paitsi vessahata;)! Kuvia kaduilta ohessa, kaikki vanhemmat enjoy :)

Huomenna lahdemme tutustumaan Kuubaan Vinalesiin, kolmen tunnin bussimatkan paahan citysta. Joten voi olla, etta siella emme nettiin paase, ja jos ehdimme olla Havannassa viela ennen siirtymistamme Costa Ricaan turtles leirille, kirjoitamme jotain (lento Costa Ricaan ensi ma 2.6). Kahden viikon costa Rican leirilla emme varmasti paase nettiin, joten lahetamme sitten eniten huolissaan oleville tekstiviesteja jos kenttaa kannykkaan loytyy (reissun alussa ainakin luulisi onnistuvan). Joten kylla me taalla parjaamme, pidamme toisistamme huolta :) Mukava kuulla etta meista valitetaan, mutta alkaa nyt olko liian huolissanne :) Kaikki on mennyt kuitenkin tahan asti ihan hyvin, ilman mitaan suurempia ongelmia. Opaskirjat ovat auttaneet myos todella paljon, ja luemme aina ennen seuraavaan maahan menoa kys. maan tavoista ja vaaroista. suosittelemme kaikille lonely planetin kirjoja ja wikitravelin nettisivustoa (hannun lisaama kommentti ;) Joten pushal kaikille, kirjoittelemme kun taas seuraavan kerran paasemme ihmisten ilmoille! PS koti-ikavaa ollaan ehditty potea aina valilla. siis, kun suihkusta ei tule lamminta vetta.. no ei kai, ei myonneta..:)

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Pohjoisessa





no niin. pohjoiseen Mexicoon saavuttiin tanaan, Monterreyhin. Mutta aloitetaan siita mihin viimeksi jaatiin. Belizessa viihdyimme Caye Calkerin saarella pidempaan kuin alunperin olimme suunnitelleet, 5 yota. Tuli snorklattua ihan kunnolla, nahtiin monenlaisia fisuja, koralleja, sting rayta ja paastiin jopa uimaan haitten kanssa (nurse shark). Sen iho tuntui hiekkapaperilta. Otimme viereiselta isommalta saarelta, San Pedrosta, lennon pienkoneella (charter lento, kyydissa olimme vain me kaksi pilotin lisaksi :) takaisin manterelle Corozaliin Belizeen ja sielta sitten takaisin Meksikon puolelle. Siten bussilla Meridaan ja seuraavana aamuna lento pohjois-meksikoon, jossa nyt olemme. Monterrey on Meksikon kolmanneki suurin kaupunki ja aika lahella jenkkien rajaa. Tarkoitus on viela menna aivan rajan tuntumaan kaymaan parin paivan paasta, kylaan nimelta Reynosa. Taalla ilma tuntuu samalta kuin kotona suomessa astuessa kuumana kesapaivana koko paivan auringon paahteessa olleeseen autoon, eli huomaa hyvin, etta merituuli ei ole viilentamassa ilmaa. Viimeinen kuva on Monterreysta, lahella on iso vuoristo, jossa on muuten asutustakin. Tarkoitus olisi taalla paasta kaymaan isossa luolastossa ja tutustua n 50 km paassa olevaan isoon vesiputoukseen.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Ek Balam - Tulum - Chetumal (Mexico) ja Caye Calker (Belize)










Hei taas, hengissa ollaan. Monessa paikassa ollaan ehditty jo kayda edellisen kirjoituksen jalkeen. Cancunista suunnattiin keskelle viidakkoa bussilla pieneen Ek Balamin kylaan ja siella majoituimme eraan canadalaisen naisen, Leen, pitamaan Eco camp -henkiseen majapaikkaan. Kaikki majoitukset olivat open air "cabanoita", eli katot olivat palmun lehdista ja seinat puusta ja osittain auki. Hahaa, mahtavia kokemuksia loytyy kahden yon ajalta (onko tuollaisia ottiaisia edes olemassa??!!;) Lisaksi maksoimme paikalliselle pojalle reilun euron, joka johdatti meidat turistivapaaseen noin reilun 20 minuutin pyorailyn paassa olevalle cenotille (massiivinen hiidenkirnun kaltainen vajoama). Kuvassa Mayojen tekemia merkkeja cenoten seinassa. Lisaksi kavimme Mayojen raunioilla (mahtavat nakymat) ja uimassa yhdessa toisessa isommassa cenotessa (paikallisille se oli aika kylmaa vetta, mutta ha, ei meille! ;)

Ek Balamista saimme omistajalta autokyydin Tulumiin, jonne han oli sattumalta samana paivana menossa. Ihana pienempi kaupunki caribian rannalla, ainut vaan, etta perustuu melkein kokonaan turismiin. Aivan mahtavat rannat ja turkoosin varinen meri. Kuvassa nakyvia liskoja on joka paikassa. Maya rauniot olivat yksi kohde, jossa kavimme, seka upeat 3 kappaleen cenotet, jossa myos uimme ja snorklasimme. unbelievable. kuvia ohessa.

Tulumista jatkoimme Chetumaliin Jukatanin etelaosaan, koska sita kautta paasimme eteenpain kohti Belizea. Eli yovyimme siella yhden yon kunnon hotellissa (aaaaah, autuasta, no bugs!! :) ihan kohtuu hinnalla kuitenkin. Paastiin myos poreilemaan hotellin porealtaaseen! :) Aamulla jatkoimme bussilla rajan yli Belize cityyn (ei yopymisen arvoinen paikka) ja otimme saman tien Water Taxin Caye Calkerin saarelle. Se on jokaisen sukeltajan/ snorklaajan paratiisi. Huomenna tarkoitus ottaa selvaa eri vaihtoehdoista ja retkista. Ps halpaa on, otimme majoituksen 2 hengelle (priva huone, oma wc ja suihku, parisanky ja kattotuuletin) ja oikeat seinat!! 10e/ yo. Eli ei paha, ja oikeesti siisti.

Ps2 ei olla palettu viela kertaakaan, 20 ja 40 sun protection rules :)